Penrose Tinsel

shirenhevonen
tamma, 179 cm
s. 12.12.2018, 4-vuotta 12.01.2019
työ- ja valjakkoajo tasolla noviisi

Kasvattaja: Penrose Shires
Omistaja: rebely (VRL-09009)
VH-tunnus: VH16-000-000-000

00.00.0000 Palkinto-I

"Olin pahkahtua onnesta kävellessäni Penrose Shiresin tilan omistajan Pennyn perässä. Pääni kääntyili oikealta vasemmalle katsellessani ihastuttavia "muhkuja", jotka mutustelivat päiväruokaansa tallin lämmössä. Kauimmaisesta karsinasta näkyi pieni turvanpää, joka nuuhki innokkaasti käytävälle. Vaistomaisesti ojensin kättäni turpaa kohti saapuessani sen kohdalle, ja samantein sain sormilleni pienistä hampaist. Tästä alkoi minun ja Tinselin tarina."

Tinsel ei ole tamma helpoimmasta päästä. Se omaa erittäin kipakan luonteen ja tekee päätöksiä hetken mielijohteesta, ajattelematta seuraamuksia. Varsana se rakasti nakertaa kaikkien hoitajien sormia, takkeja, housuja tai mitä eteen sattuikaan. Myöhemmällä iällä nakerrettavaksi ovat riittäneet muun muassa karsinan ovenpielet sekä juomakaukalo.

Herkuttelevasta persoonastaan huolimatta Tinsel on kovakuntoinen tamma. Se on parhaimmillaan kestävyyttä vaativissa tehtävissä, jossa se saa itse päättää vauhdin ja edetä oman mielensä mukaan. Rento kannustaminen toimii tammalle, mutta liika painostaminen saa sen toimimaan täysin päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa Tinsel heittää hanskat tiskiin ja lopettaa työnteon siihen paikkaan. Tätä kuitenkin tapahtuu harvoin, sillä tammalla on kova näyttämisen halu, ja varsinkin muiden hevosten läsnäollessa, se pullistelee eteenpäin vaikka väkisin.

Sukutaulu & -selvitys

i. Ch Penrose Declan
KTK-II
ii. Aethon Dustin
KTK-II, VVJ-II, TYH-I
ie. Birchbound's Daisy Haze
KTK-II
e. Namys Tea Talk
KTK-II
ei. Shamrock
ee. Pevensey Tea Tales

Jälkeläiset

00.00.0000 rotu-skp. Nimi

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

"Valmennus"

Kilpailut

XXX sijoituksia 0 kpl, joista voittoja 0 kpl

Päivämäärä Kutsu Laji Luokka Sijoitus
00.00.0000 kutsu XXX luokka 04/40
Tämä on virtuaalihevonen | This is a sim-game horse | Hevosen kuva © VV